Lääkekuurille

Zero virtsasi aamupäivällä verta. Saimme eläinlääkärille ajan päivällä ja ultralla löytyi virtsakivi. Pienikokoinen, eikä vaadi vielä muita toimenpiteitä antibioottikuurin lisäksi. Raukkaparka. Koirasta näkee kuinka vaikeaa on pissata.

Nauroin itselleni kun väsäsin astiaa virtsanäytettä varten. En ole eläissäni ottanut virtsanäytettä koiralta, mutta hevosten kanssa tuo on tuttua puuhaa niin eläinlääkärissä kuin doping-näytteitä varten raveissa. En löytänyt mitään käyttökelpoista astiaa ja viimein teippasin jesarilla muovirasiaa kauhan varteen. Meillä ei ole edes löylykauhaa, jota olisin voinut käyttää. No, sen verran veristä pissaa sain talteen, että näytettä pystyttiin tutkimaan.

Zero käyttäytyi jälleen aivan mahtavasti. Istui kiltisti odottamassa ja kun tutkimusten jälkeen palasimme odotushuoneeseen, siellä oli vastassa neljä räkyttävää koiraa rivissä. Hieman hämmentyneenä Z jäi istumaan paikalleen kun käskytin, huolimatta tuijottavista rähinöitsijöistä. Tilanne oli omituinen varmasti koirankin mielestä, kun jouduin itse mennä niiden huutavien koirien viereen maksamaan käyntimme ja Zero jäi kauemmas minusta. Onneksi taskussani oli pari kuivunutta namia, että sain palkattua hienosta käytöksestä, vaikka yleensä nuo joka taskun pohjalle jääneet muruset ärsyttävät. On se hieno poika!

Sunnuntaiset agikisat menivät mönkään Fonzien osalta. Kisasimme todellakin vain hyppärillä ja pitkän tauon jälkeen meni koko startti plörinäksi. Hyllytin radan kolmeen kertaan! Ensimmäinen tuli heti kolmoshypyn jälkeen kun koira kävi putkella kun piti mennä hypylle. Mietin asiaa rataantutustumisessa, mutta en uskonut sen irtoavan väärälle esteelle. Loppuradalla jäi kaksi estettä kokonaan väliinkin, kun päällejuoksussa etenin liikaa esteen ohi ja lopussa jäi putki välistä. Sitä en ymmärrä miksi Fonzie ei irronnut siihen putkeen sillä yleensä sen saa putkille nätisti. No, mun mokia koko rata joka tapauksessa. Harmittaa, vaikka ei tuolla yhdellä startilla suurta merkitystä olekaan. Nyt keskitytään taas kontaktien opetteluun.

Auringon palvoja

En ole ainoa, joka odottaa kesää malttamattomana. Fonzie etsii pienenkin aurinkopaikan valon tulviessa sisään likaisista ikkunoista. Kuvassa Fonzie näyttää olevan rantalomalla palmuineen kaikkineen, mutta juuri puhelimella kuvaa ottaessani myös nuorempi linssilude halusi "biitsille". Huomaa Fonzien tuhdit kulmakarvat, jotka ajavat aurinkolipan virkaa. Raaskiikohan niitä edes trimmata, vai laitetaanko ne vaikka vahalla ojennukseen... :D

Kurssittautumista

Lauantaina Jenni Leino piti koulutuksen kotihallillamme. Olen kerran aiemmin ollut hänen kurssillaan ja tykästyin jo silloin kouluttajan tyyliin. Meidän osuutemme meni ihan hyvin. Päällimmäisenä mieleen jäi "henkiset pysähdykset" ja se, ettei tarvitse olla kiire joka paikkaan. Fonzie irtoaa yleensä nätisti, joten minun ei tarvitse hätäillä ihan joka paikkaan, jos vain muistan ohjata kunnolla. Minun huono kuntoni tuntui kyllä viimein koko rataa tehdessä. Vaikka radan viimeisiä esteitä harjoiteltiin juuri hetkeä aiemmin pätkissä, niin koko rataa mennessä tuli huidottua vähän sinne päin.

Pitkä flunssa ei tehnyt hyvää jo ennestään huonolle fyysiselle kunnolleni ja nyt sain taas lisäpotkua lenkkeilyyn. Sunnuntaina tein tunnin hölkkälenkin ja maanantaina tuli tehtyä kaksi kunnon lenkkiä. Toivottavasti lenkkeilyinto säilyy vaikka olen sitä mieltä, että juokseminen on todella tylsää. Motivaatio siihen löytyy agilitystä.

Tänään teimme päivän reissun Ouluun Mikko Aaltosen treeneihin. Kouluttaja oli erittäin hyvä ja keskityimme radalla niistoihin (emme ole koskaan opetelleet niitä kunnolla), persjättöihin ja takaaleikkauksiin. Juttelin myös puomin alastulosta, mutta siihen ei mitään uutta ilmaantunut. Pitää treenata kontakteja ryhmätreeneissä, kun yksin en saa koiraa tarpeeksi kuumaksi.

Molemmilla kursseilla tuli harmituksen tunne omasta radanlukutaidostani. Tai sen puutteesta. Väittäisin yhdeksi vahvuudekseni, että kykenen suorittamaan radan suunnitelman mukaisesti. Ongelma onkin huonot suunnitelmat. Rataantutustumisessa en osaa ajatella kunnolla ja ratkaisuni on monesti tyhmiä. Teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta jostain syystä unohdan kaiken kävellessäni esteiden välillä.

Ja lisäyksenä, että olen suorastaan ylpeä itsestäni: peruin jo osallistumiseni sunnuntain agilityradoille ja liidämme ainoastaan hyppärillä. Toivon mukaan lujaa vauhtia (ja ilman ratavirheitä tietty)!

Autossa on ahdasta

Koirat matkustavat toisessa autossamme vänkärin jalkatilassa. Siinä ei ole varsinaista ongelmaa kun molemmat ovat tottuneet olemaan siellä rauhassa. Zerolla on kuitenkin hölmö tapa istua tai maata Fonzien päällä kotonakin. Autossa saman tyyli saa F:n näyttämään säälittävästi litistetyltä. Kuvasta ei huomaa, että toisella reunalla olisi tilaa reilusti.

Blogien fanittaja

Zero fanittaa erityisesti länderien agilityvideoita. Se syöksyy toisesta huoneesta, jos tietokoneen äänet vain ovat päällä agivideoita katsellessani. Terveisiä vaan Ouluun, tässä kuvassa fanitetaan Vipua partakarvat pystyssä! Keskeytyi unet hyvän videon takia. :)

Stressi kisailmosta

Päätin NIIN vakaasti, etten mene kisaamaan ennenkuin puomin kontaktit ovat kunnossa. Nyt menin ilmoittautumaan omiin kotikisoihin ja hyppärin lisäksi kahdelle agiradalle. Voi eiih! Nimittäin puomin kontakti EI ole kunnossa. Nyt on melkein kaksi viikkoa aikaa treenata, mutta epäilen kovasti kontaktien pitävyyttä. Ja vielä enemmän epäilen itseäni ja sitä pystynkö jättämään startit väliin, kun olen jo kerran ne maksanut. Olenko niin tyhmä, että pilaan valtavan työn, jos menen kisoihin agiradoille? Yritin sanoa jo muutamalle ystävälle, että "älkää päästäkö mua sinne radalle!"

Hinku kisaamaan on kova. Tosin en itsekään ole kisakunnossa, sillä alkuvuoden 1,5 kk:n sairastelun jälkeen fyysinen kunto on edelleenkin huono. En ole juossut yhtään lenkkiä flunssan jälkeen. Ainoat lyhyet pyrähdykset tuli tehtyä viime viikonloppuna Anders Stensin kurssilla. Kurssi oli hyvä, mutta itselleni jäi suurimpana tunteena paha pettymys. Tietenkin niistä kontakteista.

Edellisviikolla Fonzie teki loistavia kontakteja ryhmätreenien aikana. Jopa niin, että samaan aikaan yksi koirakko meni hyppyesteitä viiden metrin päässä. Olin siitä niin tyytyväinen, että oletin kontaktien pitävän viikonlopun kurssilla, mutta toisin kävi. Tästä syystä en luota kisakontakteihin ollenkaan. Vaikka kuumennan koiran treeneihinkin kiljuvaksi ja täriseväksi niin uskon, että kisavireeseen on vielä matkaa. Toinen iso ero on puomin paikka. Treeneissä hallimme on jaettu puoliksi ja puomi on lähes aina seinän lähellä. Kisoissa puomin ympärillä on reilusti tilaa mikä luultavasti vaikuttaa koiran mieleen.

Meillä on luvassa parit huipputreenit ennen kisoja. Jenni Leinon kurssi lauantaina ja Mikko Aaltosen treenit seuraavan viikon tiistaina. Taidan jättää ryhmätreenit kisaviikolta väliin, jotta koira saa levätä ja käyn sitten treenaamassa vain sitä puomia. Nyt tarvitsen peukkuja puomille tai itsehillintää jättäytyä pois agilitystarteista! ;)

Tassuongelmat historiaa?

Otsikon kysymysmerkki kertoo toiveikkuudesta. Haluaisin vaihtaa sen mieluusti huutomerkkiin, mutta vielä ei uskalla. Eläinlääkärimme oli kuin olikin jälleen oikeassa diagnoosin kanssa. Zeron kuivat ja halkeilevat tassut paranivat huimasti, kun otin täsmäaseen eli Salisal-salvan käyttöön!

Tassuongelma oli lääkärin mukaan kosmeettinen eli anturan rakenne oli täysin normaali. Salisal on tarkoitettu ihmisille jalkapohjien kovettumien ja sarveistumien hoitoon. Sitä ei saa laittaa terveelle iholle. Huomenna tulee täyteen kaksi viikkoa päivittäisestä rasvaamisesta ja tassut ovat todellakin paremmat. Yksi tassu on täysin terve ja muissa vain vähäisiä "sarvia" tai halkeamia. Leikkaan sarvet pienemmiksi koiran kynsisaksilla ja rasvaan ne yöksi.

Valitettavasti tuo Salisal on vaseliinipohjainen ja imeytyy hitaasti sotkien paljon. Zero otti tossut pois aina ihmisten mentyä nukkumaan kunnes eräänä iltana sain sen itseteosta kiinni useampaan otteeseen. Näpyttelin puhelinta sängyssä, kun olkkarista alkoi kuulua rapinaa. Zero järsi maalarinteippiä, jolla tossut olivat kiinni. Kielsin ja menin takaisin sänkyyn ja nousin hetken päästä uudestaan saman rapinan alettua. Sen yön jälkeen on tossut pysyneet nätisti jaloissa aamuun asti.

Eilen tein hyppytekniikkatreeniä molempien kanssa. Perussarja sujui molemmilta ihan hyvin, mutta kasvava sarja oli Fonzielle hieman hankala. Zerolla sen sijaan meno näytti hurjan helpolta. Onhan se suurempi kuin Fonzie ja laukka-askel paljon pidempi, mutta yllätyin siitä kuinka hyvin se keskittyi ponnistamiseen pidentyvillä väleillä. Treenit jatkuvat, mutta näillä näkymin sen kanssa ei tule ongelmia tekniikan kanssa. <3

Treenit jatkuvat

Kontaktitreenit jatkuvat samalla kaavalla ja olen kyllä ollut tyytyväinen Fonzien suorituksiin. Pikkuhiljaa pystyn kuumentamaan koiraa lisää ja otetaan jo koko puomia. Alla olevasta kuvasta näkyy hauskasti kuinka Fonzie iskee etutassut lujasti maahan ja vetää takajalat jo ilmassa istumisasentoon kontaktille. En ole vaatinut istumista, vaan palkannut vain siitä missä jalat sijaitsevat. Suurimmaksi osaksi F seisoo kontaktilla, mutta tässä näköjään istuu jo ilmassa. Seuraavassa kuvaruudussa se istui kontaktilla.

Jälleen oli tosi kivat treenit Empun ja koirien kanssa. Zero harjoitteli hypyn jälkeen kääntymistä lelupalkalla. Taisin tehdä kaksi toistoa, joista jälkimmäinen oli niin hieno, että oli pakko jättää siihen. Lisäksi tehtiin hyppytekniikkaharjoituksista okseria. Ihana tehdä koiran kanssa joka on aina iloinen! Muutenkin Zero on hyväntuulinen koira. Se loikkii omaksi ilokseen ja "nauraa" samalla. <3

Hallin pihaa on aurattu ja lumipenkkaa pitkin on hauska loikkia.

Treenijengi nakkijonossa.

Ilmoitin Zeron Vaasan näyttelyyn. Sen kunniaksi aloitin trimmaamisen ja sieltä pörröturkin alta löytyi ihan länderiä muistuttava koira. Trimmaus on vielä pahasti kesken, mutta etusormeni ovat liian kipeitä jatkamaan urakkaa heti. Karvaa tuossa riittää kyllä vaikka muille jakaa, mutta parta sen sijaan ei ole kasvanut tuota kummemmaksi. Siinä mielessä Zero muistuttaa niitä jääkiekonpelaajapoikia, joille kasvaa leukaan muutama hassu haiven "play off-parraksi".

Näyttelyjuttuja pitäisi treenata kovaa kyytiä. Sen mätsärin jälkeen emme ole tehneet mitään ja seisominenkin pitäisi opetella. Laiskana ihmisenä herään tähän asiaan sitten muutamaa päivää ennen näyttelyä, o-ou. Toivottavasti junnu-luokassa annetaan paljon anteeksi ensikertalais-esittäjälle. Ehkä tungen hihnan viimehetkellä kasvattajan kouraan, joka lupasi lähteä kenneltytöksi mukaan! ;)

Tämä taitaa olla ensimmäinen "rakennekuva" Zerosta, ikää 10,5 kk.

Olen myös mitannut Zeroa uudelleen ja uudelleen. Pelkään, että siitä tulee maksi! Tällä hetkellä mittaukset antavat tuloksia 42,5 cm pintaan. Säälittää hieman ne 43 cm korkuiset maksit, jotka joutuvat hyppäämään joskus 65 cm esteitä. Ei sillä etteikö koira pystyisi hyppäämään korkealle, mutta se vain joutuu turhaan lujille fyysisestikin. Ja luonnollisesti riskit kasvavat huonojen ponnistusten tai alastulojen takia. Fonziestakin huomaa kuinka se joutuu tekemään töitä 45 cm hyppyjen kanssa, kun säkä on ihan medien alarajalla. Silti siihen korkeimpaan hyppyyn on vain kymmenen senttiä säkäkorkeudesta kun pienelle maksille tuo sama luku on 22 cm.