perjantai 30. syyskuuta 2011

Tahtoo liitämään!

Treeni-intoa riittäisi nyt säkkikaupalla. Viikkotreeneissä olemme olleet viimeksi viime vuoden puolella, joten ei ole kumma jos on kova hinku kentälle. Olen arponut jonkin aikaa mihin seuraan liittyisin, jotta pääsisin viimein treenaamaan. Juuri äsken maksoin jäsenmaksun Uppsalaan. Täälläpäin ei ole kovin kummoisia talvitreenipaikkoja tarjolla, joten ajelen mielelläni tuonne 40 km päähän päästäkseni treenaamaan.

Itselläni on yksi ikea-putki ja kaksi hyppyä muistuttavaa rakennelmaa, joiden avulla olen yrittänyt vähentää koiran kuumumista ennen kisoja. Pitkän tauon jälkeen Fonzie käy aika kuumana ensimmäisen radan ajan. Se kiljuu, pyörii eikä irtoa esteille. Yleensä toiselle radalle tuo riekkuminen on jo hävinnyt. Seuraavat kisat on parin viikon päästä Tukholman Kistassa.

Pitää yrittää mennä käymään Uppsalan treenikentällä heti tällä viikolla. Näkisi Zerokin ensimmäisen kerran oikeita agilityesteitä. Jee!

Tähän mennessä olen treenannut Zeron kanssa paikallaoloa "esteen" takana. Se sujuu mielestäni oikeinkin hyvin. Voin itse kävellä esteen taakse ja nostaa ohjaavaa kättä ilmaan koiran pysyessä paikallaan. Lisäksi olen opettanut 2on 2off -asentoa sisällä portaikon alimmalla portaalla, joka on hieman muita matalampi. Käytin naksutinta apuna ja pari kertaa Z on juossut portaille otettuani vain naksuttimen esille. Asento ei tule vielä täysin oikein, välillä koira istuu peppu portaalla ja kaikki jalat lattialla. ;D

Zero on ollut kaikenkaikkiaan helppo pentu. Valtavan työn opettamisessa on tehnyt Fonzie. Pikku-apina matkii kaikessa Fonzien käytöstä. Mutta ovat ne niin erilaisia! Esimerkiksi naksuttimen alkuvaiheessa teimme temppua, jossa pääsin palkaamaan kahdesti nopealla tahdilla. Sen jälkeen koira meni vain maahan makaamaan. Väsymystä se ei tosiaankaan ollut kun juuri aloitettiin, mutta olen tottunut enemmän Fonzien tyyliin. Se pyörii tuskissaan ja yrittää keksiä mitä tuli tehtyä, jotta saisi taas namin. Jos ei keksi, niin tarjoaa temppuja, tuo tavaroita, vinkuu ja siitä oikein näkee miten savu nousee korvista aivojen raksuttaessa melkein ylikierroksilla. Ihanaa että koirat ovat erilaisia, mutta minulla tulee olemaan paljon opettelemista tuon pennun kanssa.

Tässä on jo vähän vanhempi kuva Zeron ekoista putkitreeneistä.
Käytin hyväkseni Fonzien apua ja pentu juoksi iloisena perässä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Aloitus

Aloitin ensimmäisen blogini kirjoittamisen muutettuamme ulkomaille. Tarkoituksena oli kertoa kuulumisiamme kätevämmällä tavalla kuin kirjoittaa jokaiselle ystävälle sähköpostia, jossa sisältö olisi suurinpiirtein sama. En pidä erityisesti kirjoittamisesta, mutta blogin pitämiseen onkin toinen syy. On todella mukavaa lueskella vanhaa blogia ja katsella kuvia, kun aikaa on kulunut. Hullua miten nopeasti ihminen unohtaa! Siitä syystä aloitan myös tämän, koirieni tekemisiin liittyvän sivuston. Toivon huomaavani positiivisia asioita edistymisestä. Edistymistä ei huomaa, jos edellisen taitotason ja pienet ongelmat unohtaa.

Vaikka ensisijaisesti kirjoitan itselleni, on tarkoituksena kertoa koirien kuulumisia myös muille. Toivon kovasti kommentteja, sillä ne tsemppaavat kirjoittamaan lisää. Nautin itse muiden blogien seuraamisesta, joten toivottavasti saan annettua samaa iloa myös jollekulle muulle. Todennäköisesti tulen myös lisäämään ottamiani koirakuvia muiden koirista.