Pakkaspäiviä ja kurssittautumista

Flunssailen samalla kun ulkona on pakkassää. Vaikka sairastaminen on aina tylsää, positiivista on ettei kunnon lenkkejä pystyisi tekemään kylmyyden takia. Haaste onkin pitää koirat tyytyväisenä lenkkeilyn vähyydestä huolimatta. Pariin otteeseen olen raahautunut metsänlaitaan köpöttelemään, että koirat saavat riehua vapaana.

Erityisesti Zero kerää energiaa ja yrittää purkaa sitä sitten Fonzien kiusaamiseen. Todellisuudessa se on vain leikkiin haastamista, mutta äänekkyys madaltaa omaa haukunsietokykyäni melkoisesti. Ehkei ne naapuritkaan arvosta meiltä kantautuvia ääniä... Temppuja pitäisi tehdä enemmänkin, mutta niiden aikana tapahtuu myös toinen meluongelma, kun vessaan suljettu Fonzie kuumuu minun äänistäni touhutessani Zeron kanssa olkkarissa. Fonzie ei kykene seuraamaan tekemisiämme samassa tilassa ja sitten hermostun itse sen vinkumiseen ja rääkymiseen.

Yritin tallentaa koirien pitämää metakkaa sohvalla istuen videokamera kädessä. Heti virtanapin painalluksella riehuminen loppui ja Zero tuli napittamaan minua silmiin. Niin kilttiä poikaa, että!

Zero sietää kylmyyttä huomattavasti paremmin kuin Fonzie, joka tarvitsee tossut päästäkseen kävelemään edes hieman. Onneksi fiksu koira osaa tehdä tarpeensa kylmällä ilmalla nopeasti ja haluaa sitten takaisin lämpimään. Zero sen sijaan loikkii loikkimistaan ja kakkapaikan löydettyään, pari kierrosta asentoa etsittyään, huomaakin syötävän herkullista lunta ja tarpeiden teko unohtuu. Sitten alkaakin jo tassut nousemaan ja on käännyttävä kotia kohti.

Koirat saavat ruokansa kongeista. Yritän välttää liikasyöttämistä (ja erityisesti sitä liikaenergiaa) namien muodossa ja mittasin normaaliannokset kuppeihin, joista täytin kongit. Vähän säälittävältä näyttää alla oleva Fonzien annos...

Eilinen päivä meni hallilla palellessa. Vappu Alatalon motivaatioklinikka motivoi minut flunssasta huolimatta lainaamaan pilkkisaappaat ja muut avaruusvaatteet hengissä pysymistä varten. Kurssi oli hyvä ja uusia asioita tuli paljon. Koin myös havahtumisen siitä, että suurin osa asioista oli tuttua ja käytössä päivittäin. Se tunne on aika miellyttävä itsetunnon kannalta, se että osaan ja teen asioita oikein. Kurssin parasta antia oli hyvin erilaiset koirat omine ongelmineen. Erityisesti kouluttajan näkökulmasta antoisaa.

Kuva katuharjasta

Muuttojen myötä vanha luutamme eksyi mökille ja ajattelin merkata uuden luudan niin ettei naapurit erehdy "lainaamaan" sitä. ;) Nimikirjainten sijasta koristuksena on koirien profiilit. Mallia otin netistä, mutta kuvista tuli rumemmat. Meidän koirat ovat paljon karvaisempia ja siksi muodottoman näköisiä, joten lopputulos saa olla mikä on.

Mätsärissä

Zero aloitti näyttelyuransa Kannuksen Dogness-hallissa järjestetyssä mätsärissä. Juuri 9 kk:n iän saavuttanut pentu osallistui ensin lapsi+koira -kilpailuun 4-vuotiaan kummipoikani Kasperin kanssa.

Zero näyttää ihan jättiläiseltä handleriin verrattuna!

Harjoittelimme hieman etukäteen ja poikaa jännitti koiranäyttely kovasti. Muutaman kerran hän on nähnyt agilitykisoja aiemmin ja oli miettinyt ääneen kummalla kädellä hän sitten pitää kiinni hihnasta kun he menevät sieltä putkesta... Jännää tuo lapsen mielikuvitus, kun eihän agilityssäkään ihminen mene putkesta ja olimme selittäneet mitä koiranäyttelyssä tapahtuu. :D Mätsärissä oli osallistujia ihan valtavasti ja lapsi-koira -kisassa parivaljakkomme meni hienosti jatkoon kuuden joukkoon. Molemmat käyttäytyivät oikein mallikkaasti isompien joukossa. <3

Reipas parivaljakko odottaa omaa vuoroaan kolmion suorittamiseen kuuden parhaan joukossa.

Menin Zeron kanssa vielä pentuluokkaan, jossa oli yli 40 osallistujaa. Olin todella yllättynyt kuinka hienosti Z käyttäytyi kehässä! Ravasi mallikkaasti ja seisoikin ihan hyvin, kun emme ole harjoitelleet sitä paljoakaan. Olemme käyneet kahdesti näyttelytreeneissä ja pentu on joko loikkinut ylöspäin tai roikkunut pannan varassa maata haistellen. Kisassa menestystä ei tullut, mutta käytös oli aivan loistavaa!

Zeron tassuasiaa

Laitoin kuvan Zeron kuivista polkuanturoista syksyllä. Vaihdoin ruoan ja koira saa päivittäin öljyä, mutta tassujen tilanne ei parantunut. Sen sijaan lohkeamat alkoivat kasvaa hieman pidemmiksi. Rasvasin tassuja ahkerasti, ensin Helosanilla ja sitten Bepanthenilla. Koiraa tassut eivät ole vaivanneet, joten näytimme niitä lääkärille vasta rokotusreissun yhteydessä.

Hyvä uutinen on se, ettei kyseessä ole periytyvä hyperkeratoosi, vaan jokin täysin kosmeettinen vaiva sarvimikäliejokajäiepäselväksi. Eläinlääkärikään ei tiennyt suomenkielistä nimeä ja tauti on erittäin harvinainen koirilla. Se ilmestyy 5-6 kk:n ikäiselle (kuten tässäkin tapauksessa) ja "ennuste on hyvä". Tosin siitä ei tiedä, meneekö tämä jossakin vaiheessa iän myötä ohi. Hoitona tassujen rasvaaminen salisyylivoiteella, jota eläinlääkäri ei tässä tapauksessa vielä suositellut. Toistaiseksi yritän pitää tassut pehmeänä ja leikkaan pidemmäksi kasvaneet osat pois kuten tähänkin asti.

Kuvassa koira makaa ja vasemmalla on takatassu ja oikealla oikeanpuoleinen etutassu. Salamalla kuvatessa itse halkeamia ei näy, mutta pidemmäksi kasvanut "sarvi" näkyy selvästi.

Eniten olen pelännyt, että halkeamat menevät syvälle ja tassut tulehtuvat. Anturan sisällä olevaa tulehdusta ei ole helppo huomata, joten sen pelossa jatkamme rasvaamista ja Zeron harmiksi tossujen käyttöä. Onneksi se antaa hoitaa itseään erittäin kiltisti, mutta heti pystyyn päästyään Zero testaa tossujen vauhtikestävyyden. Se juoksee melkein pitkin seiniä minuutin ajan, kunnes voi taas rauhoittua makaamaan.

Lumileikkejä

Lunta on satanut melkoisesti lyhyen ajan sisällä. Auringon paistaessa soitin kaverit matkaan ja oli tarkoitus mennä metsään kameran kanssa. Metsävaihtoehto numero 1 suljettiin pois, koska arvelimme auton parkkeerauksen muodostuvan ongelmaksi lumen takia. Itse tie olisi varmasti aurattu, mutta metsän laidan levennystä tuskin olisi aurattu satunnaisia koiranulkoiluttajien autoja varten.

Metsävaihtoehto numero 2 tuntui hyvältä siihen asti, kunnes olimme ajaneet viimeistä tienpätkää muutaman kilometrin. Sitäkään tietä ei oltu aurattu, mutta alkutaipaleella oli useat renkaanjäljet, joiden uria pitkin uskalsin ajaa eteenpäin. Tien loppuosalla jälkiä oli jäljellä enää yhdet ja vain muutama sata metriä ennen määränpäätämme oli ainoiden jälkien jättäjä juuttuneena lumeen. Ei puhettakaan, että olisin voinut yrittää kääntää autoa missään vaiheessa, vaan kieli keskellä suuta peruutin viiden kilometrin matkan takaisin isommalle tielle seuraten tarkasti renkaiden jälkiä.

Metsälenkki tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että neljä innokasta koiraa näkivät kauniin metsämaiseman auton ikkunasta! Lohdutukseksi koirat saivat painia keskenään aidatulla takapihalla.

Zero ja Fonzie

Lina ja Zero

Fonzie ja Lina

Pissalle lenkin jälkeen

Mielestäni lenkkeilyn yksi tärkeimmistä tarkoituksista on koiran tarpeiden teko. Hullu juttu viime lenkeiltä on se, että Zero syö lenkin aikana niin paljon lunta että kotiin päästyä tulee myös hirveä pissahätä. O-ou! Toivottavasti tapa jää pian pois...

En osaa opettaa

Koirissani on jonkin verran yhteisiä ominaisuuksia tai osa niistä varmasti opeteltuja tapoja. Ne ovat molemmat avoimia, rohkeita ja tietenkin todella ihania ja rakkaita. Yhteisiä asioita enemmän löydän niistä eroja, mikä aiheuttaa minulle epävarmuutta omasta osaamisestani.

Fonzie on erittäin älykäs ja sillä on hurja tarve tehdä töitä. Väsymystä ei tunneta, jos voi vain touhuta jotain. Naksuttimella temppujen opetteleminen on nautinto ja koira tarjoaa kaikki jo osaamansa temput, jos namia ei kuulu. Savu melkein nousee korvista, kun pienet aivot raksuttavat täydellä teholla. Esimerkkinä koiran älykkyydestä on mm. se, kun Ottossonin älypeleistä kaikkein vaativin, Dog Turbo, opittiin heti ensimmäisellä kerralla. On ilo työskennellä näin motivoituneen koiran kanssa. Vaikeinta Fonzien kanssa toimiessa on se, kun koira käy kuumana ja alkaa vinkua ja hätäillä touhutessaan liian innokkaasti.

Zerolle sen sijaan naksuttimella tempun opetteleminen on erittäin hankalaa. Pääsen palkkaamaan ehkä kaksi kertaa ja sen jälkeen koira menee makaamaan maahan tai häipyy huoneesta. Ei, koira ei ollut väsynyt temppuja tehdessä eikä niitä harjoiteltu kauaa, sitä vain ei tunnu kiinnostavan koko asia. Alkuun ajattelin, että onko se tyhmä. Ei, ei Zero ole missään nimessä tyhmä, vaan sen kanssa joudun opettelemaan kaiken eri tavalla. Se oppii muutamista toistoista, jos sille vaan näyttää kädestä pitäen mitä pitää tehdä. Sivulle meno, agilitykentällä targetille juoksu, putki jne. sujuvat mallikkaasti kun sen ei tarvitse itse keksiä miten pitää toimia.

Parsonrussellinterrieri ja kromfohrländer ovat jo rotuina hyvin erilaiset, mutta nyt nämä erot alkavat näkyä käytännössä päivittäin. Pidän siitä, että ne ovat erilaiset enkä halua valittaa siitä siksi. Tiesin kyllä etukäteen minkälaisen koiran olen ottamassa, mutta omien toimintatapojen muuttaminen on kovin vaikeaa.

Minulla on hieman huono omatunto, että en ole opettanut Zerolle paljoakaan temppuja. Se johtuu juuri tästä, että en vain tahdo osata. Turhauttaa, kun emme etene ja sitten annan periksi. Zeron ei tarvitse osata kaikkia temppuja mitä Fonzielle olen opettanut, mutta oppimisen opettelu on mielestäni tärkeää. Siinä oppii tuntemaan myös koiransa paremmin ja juuri siitä tulee huono omatunto. :(

Huoh. Voisiko joku lähettää minulle kromfohländerin käyttöohjeet, jotta koirani pääsisi vähemmällä? Sen ei tarvitse kokea tyhmän omistajan aiheuttamia ongelmia. Muutoin kun on niin valtaisan ihana pakkaus!

Agilitytreenit molemmille

Eilen oli Fonzien ensimmäiset ryhmätreenit. Jatkamme samassa ryhmässä kuin ennen ulkomaille muuttoa, joten oli kiva palata tuttuun porukkaan. Treeneistä jäi hyvä mieli, erityisesti päällejuoksut ja persjätöt toimivat mainiosti.

Tänään tein Zeron kanssa eteen irtoamista hallilla. Aloitettiin yhdeltä hypyllä ja viimeiseksi teimme putken ja kolmen hypyn suoraa. Koira toimi ihan loistavasti! Olen salaa ylpeä myös itsestäni, kun maltoin ottaa tosi vähän toistoja ja lähteä kotiin.

Koirat olivat eilen pari tuntia erossa F:n agitreenien ja Z:n erillislenkkeilyn ajan. Odotin, että ne olisivat väsyneitä, mutta jälleennäkemisen kunniaksi painivat kovaäänisesti matolla. Hassut.

Lepohetki. Kaveri korvaa tyynyn.

Tavoitteet vuodelle 2012

Kotiseuramme foorumissa oli kerran kiva topic tavoitteista. Tai vielä kivempi se oli vuoden kuluttua, kun tavoitteiden toteutumista käytiin läpi. Silloin muistaa paremmin missä pisteessä ollaan oltu ja vaikka ihan tavoitteisiin ei olisi päästy, niin jotain edistystä on varmasti tullut.

Tavoitteeni Fonzien kanssa

Kontaktit!

Puomin kanssa on paaaljon tekemistä, mutta nyt jos koskaan haluan panostaa niihin. Koira tulee jo seitsemän vuoden ikään, joten mitäpä sitä aikailemaan

SM-nollat

Olemme saaneet karsintanollat SM-kisoihin joka vuosi kolmosissa kisatessamme. Nyt tämä tavoite epäilyttää erityisesti aikataulun osalta. En halua aloittaa kisamista keskeneräisillä kontakteilla, joten saa nähdä miten käy. Syksyltä nollia on kasassa 3 kpl.

Tavoitteni Zeron kanssa

Näyttelytreeniä

Osallistuminen Vaasan ja Kokkolan näyttelyihin, tulostavoitteena agilitaajien alaraja H ;)

Agilityssä estevarmuus

Koira täyttää vuoden huhtikuussa, jonka jälkeen alamme treenaamaan esteitä enemmän. Tällä hetkellä se osaa putken ja pussin, mutta tavoitteena on varmat estesuoritukset. Ohjaamisen suhteen tavoitteet ovat sitten vuoden 2013 asioita. Etenkin minulla on opettelemista erilaisen ohjaustavan omaksumisessa.

Yhteiskuntakelpoisuus

Tämä on melko ympäripyöreä tavoitteena, sillä olen tyytyväinen koiran käytökseen melkein joka tilanteessa. Ainoastaan hihnakäyttäytyminen vaatii huomiota tällä hetkellä, mutta otan samalla huomioon myös koirassa tapahtuvat muutokset iän myötä (murkkuikä - emme kaipaa sinua)...

Omat tavoitteeni ovat vuosi vuodelta samat: kunnon kohottaminen ja erityisesti agilityjuokseminen parantaminen sekä ohjauksen kehittyminen. Samaan aikaan tuo on masentavaa, että joka vuosi on samat tavoitteet, mutta ehkä sitä sitten kehittyy vaikka ei itse huomaakaan. Ainakin toivon näin. :D

Uutta vuotta!

Reipasta ja railakasta uutta vuotta! Vanha vuosi meni meidän kohdalta poikkeavalla tavalla, kun asuinpaikkana oli Italia ja Ruotsi. (Viereisessä kuvassa Fonzie on Milanon San Sirossa, raviradalla, irti kuten paikallisetkin karvatassut. Jalkapallofanit tunnistavat varmasti taustalla olevan stadionin.)

Zero liittyi laumaamme ja on kyllä ottanut paikkansa siinä. Agilityn puolella on ollut hiljaisempaa, muutamia startteja Suomessa ja Ruotsissa ja tulossaldona yksi ruotsalainen hyppyserti ja pari suomalaista nollaa. Suurin osa hylkyjä, mutta kukapa niitä kyselee... ;)

Vuoden viimeisenä aamuna ikkunasta näkyi paksusti juuri satanutta lunta. Metsäänkutsu kuului ystävien taholta, joten sinne siis. Voisin vannoa, että jos koirat saisivat päättää mikä on niiden mielestä parasta, se olisi varmasti metsässä juokseminen. Ne melkein nauroivat ääneen! Ja itselle tulee hyvä mieli onnellisia karvaturreja katsellessa. <3

Lumikasan päälle kiivenneet tähystäjät saatiin samaan kuvaan vahingossa.

Edestakaisin juokseminen on mahdottoman kivaa!

Onni on Fonzie kisakaveri pitkältä ajalta. Monet kisareissut on kuljettu ja hotelleissa yövytty.

Rosso on Zeroa kuukauden vanhempi. Kenties näistä kahdesta tulee kisakumppanit vanhempien "veljiensä" tavoin.

Itse uusi vuosi otettiin vastaan mökillämme ja sinne tullessa teimme lumitöitä rakettien räiskeessä. Istuin ensin autossa etupenkillä koirien kanssa takaoven ollessa avoimena, jotta näin koirien reaktiot. Kumpikaan ei välittänyt mitään niin uskaltauduimme pihalle asti. Zero ei tuntunut edes huomaavan välkettä ja paukkumisia vaan peuhasi innoissaan lumessa. Fonzie kulki vähän normaalia lähempänä ja sen häntä roikkui kuin katkaistuna alaspäin. Ei kuitenkaan koipien välissä. Ihana helpotus, että Zerolle ei tuottanut mitään vaikeuksia tuo pari kertaa vuodessa toistuva koirien shokkihoito.