maanantai 11. marraskuuta 2013

Lentävä lintutornikoira

Fonzie säikäytti minut eilen kunnolla. Koirat kiipesivät itsenäisesti lintutorniin ennen minua ja kun pääsin itse ylös asti, ne loikkivat penkille ja alas. Sanoin juuri ääneen, että tuo on vaarallista touhua kun Fonzie loikkasi penkille ja penkin takana olevalle kaiteelle. Tasapaino ei kapealla kaiteella pitänyt ja koira hyppäsi eteenpäin osuen portaikon kaiteen ja seinän väliin. Onneksi, sillä muuten pudotus olisi ollut useita metrejä maahan. Selvittiin säikähdyksellä, mutta multa pääsi shokki-itkut jälkeenpäin. 

Olen harmitellut mielessäni, että meiltä jäi nyt muutamat kisat käymättä. Tapaturmien valossa täytyy olla onnellinen, ettei kenellekään käynyt pahemmin. Ja samaan aikaan on hyvä fiilistellä aiempia kisamenestyksiä, sillä kävin lunastamassa palkinnoksi saamiamme lahjakortteja syötävässä muodossa:


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Päin puuta

Jalkavaivani ei ole parantunut ja koirat ovat päässeet juoksemaan kunnolla vain kimppalenkeille metsään. Sunnuntaina Zero sitten törmäsi pahasti mäntyyn että mätkähti. Juoksukilpailu keskeytyi hetkeksi kunnon ravisteluiden myötä, mutta jatkui hetken päästä. Heti maanantaina koirasta näkyi oudot asennot ja käytiin ottamassa pikahoitoa hierojan kautta. Lisähoitoja on luvassa, mutta viikonlopun kisat oli helppo perua.

Aloin opiskella koirapuolta töiden ohella aikuisopiskelijana ja koirat ovat olleet mukana aina silloin tällöin. Tänään teimme epävirallisen karvakaveri-testin eli testasimme omalla porukalla esim. koirien suhtautumista pyörätuoliin ja koviin ääniin. Hyvin meni koko porukalla.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Itku ja hammasten kiristys

Venäytin nivusen edellisviikon treeneissä. Yritin olla varovainen sunnuntain kisoihin saakka ja luvassa oli 6 starttia. Pääsin Zeron kanssa neljännelle esteelle, kunnes jalkaan sattui niin paljon ettei ohjaamisesta tullut enää mitään. Räpiköitiin maaliin asti hylättynä, mutta heti oli tiedossa että loput startit pitää perua. En olisi uskonut kuinka lujille ottaa olla kisaamatta! Fonzie meni yhden startin lainaohjaajan kanssa (0/sij. 9.), mutta en pystynyt jäämään kisapaikalle seisoskelemaan kauemmaksi aikaa. Pidin painoa toisella jalalla ja sitten taas toiseenkin sattui. Ei auta kuin toivoa paranemista Pietarsaaren kisoihin mennessä.




torstai 17. lokakuuta 2013

Ensilumi

Zero aloitti oman urakkansa "Auta kesää - syö lunta" -kampanjassa. Tämän lumisempaa nenää ei kuviin saatu, sillä huippuunsa viritetty kieli oli niin notkea että se ehti lipaista lumet salamana. Tuo karvakasa ei muistuta kuvassa koiraa vaan murmelia tai hyljettä.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Fonzielle tuplanolla

Maalahden kisoista tupsahti tuplanolla! Ja tripla oli todella lähellä, sillä ekalta radalta ehdittiin tulla maaliin nollana kunnes tuomari kävi lisäämässä vitosen keinulta. Sanoin, etten enää aio saalistaa SM-nollia Fonzien kanssa, mutta tottakai me lähdetään arvokisakarkeloihin, jos nollat tulee kasaan. Yllätyksekseni niitä puuttuu enää kaksi.

Olemme pitäneet treenien suhteen taukoa viime aikoina. Tänä viikonloppuna olin Zeron kanssa Anna Kilpiän kurssilla. Harmittavasti koira tekee nyt taas hulluja kaarroksia, mitä ei ole hetkeen näkynyt. Esimerkiksi ennakoivalla valssilla se ei malttanut hidastaa vauhtia ponnistukseen vaan liiteli useamman metrin esteen jälkeen ennenkuin malttoi kääntyä. Muuten ihan ok menoa. Jospa tällä viikolla käytäisiin taas hallilla treenaamassa yksittäisiä esteitä.