maanantai 20. helmikuuta 2012

Treenihalli naapurissa

On iso etu asua treenihallin läheisyydessä ja kouluttajana minulla on mahdollisuus käydä treenaamassa itsenäisesti milloin vain. Olen sairastellut useamman viikon enemmän tai vähemmän ja viime viikot koirat ovat saaneet taukoilla agilityn suhteen. Tänään kävin pitkästä aikaa kokeilemassa kontakteja lenkin yhteydessä.

Fonzie meni oikein nätisti ja tarjosi itsekin 2on 2off -asentoa. Tein ensin sen kanssa, jotta ei kuumenisi Zerosta ja koira toimikin mallikkaasti. Pitänee käydä nyt ahkerasti ja yrittää pitää tuo sama systeemi mitä tähänkin asti olen yrittänyt. Jospa se siitä. Kiitos kaikille nettikoutseille vinkeistä ja kannustuksista! :)

Hallissa oli valmiina U-putki ja suora putki. Zero oli niin innoissaan päästessään häkistä, että juoksi täysillä putkeen ja siitä näki kuinka se nautti! Nostin yhden hypyn ja tein muutaman siivekkeen kierron hyppysuunnasta. Varmaan tuolle on nimikin, vaikka en sitä tiedä. Kokeilin vielä nenäkosketusta puomin alastulolla ja se meni kivasti. Olen päättänyt ottaa vain muutaman namin mukaan, ettei tule tehtyä liikaa toistoja. Nyt tein varmaan 4 + 2 nokkimista. Tuota nenäkosketusta harjoitellaan sitten enemmän kotona. Treenit oli lyhyet, mutta jospa nyt tulisi käytyä enemmän hallilla ja treenitoistoja sen myötä enemmän. Olen sitä mieltä, että parempi treenata liian vähän kuin liikaa nuorella koiralla.

Vasta vuoden käytössä ollut ikioma koirahallimme on erinomainen paikka treenata. Kivituhkapohja on treenialustana hyvä, mutta mahdottoman sotkuinen. Omat vaatteet, koirat ja lelut on aina harmaana. Kovasti kesää odottavana ihmisenä olen kuitenkin tyytyväinen puhtaaseen lumeen, jossa saa "pestyä" koirat ja lelut treenin jälkeen. Ei kai kukaan kiellä menemästä itsekin hankeen pyörimään, mutta toistaiseksi olen jättänyt sen väliin... :D


Pojat "pesulla" hallin pihalla. Ahkerat siivoojat kinastelevat kumpi saa putsata kumisen renkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti