maanantai 10. syyskuuta 2012

Kotikisat

Juoksin eilen 6 starttia kotihallissamme. Hyllytin tyhmästi Fonzien ekan radan huitaisemalla sen puomin alla olevaan putkeen. Kisasin saman startin myös Reko-koikkerilla omistajan loukkaantumisen takia.

En ole treenannut Rekon kanssa koskaan, mutta kouluttanut kyseistä koirakkoa kesän ajan. Lämmittelyesteillä se ei aluksi meinannut lähteä mukaani ja vähän mietitytti miten itse startti menisi. Reko hyppäsi ensimmäisen hypyn, mutta jumitti sitten kakkoselle. Viimein sain sen liikkeelle ja loppurata meni jotenkuten ilman lisävirheitä. Tuloksena 5 ratavirhettä ja melkein 10 s yliaikaa, mutta sillä irtosi kakkossija!

Toinen rata meni surkeasti, kun en keksinyt järkevää tapaa ohjata loppurataa. Kisasin sen sekä Fonzien että Onnin kanssa ohjaten molemmat eri tavalla, mutta hyllyttäen omien ohjausvalintojen takia. Viimeinen rata oli hyppäri, jolta nollia irtosi joka luokassa enemmän. Minäkin tein molempien kanssa nollat. Fonzien rataan olin todella tyytyväinen, sillä uskalsin vedättää sitä kunnolla. Eteneminen oli 4,22 m/s mikä on meille lujaa. Sijoituksena 4. ja Onni 5. sillä se teki hieman kaarroksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti