Stressi kisailmosta

Päätin NIIN vakaasti, etten mene kisaamaan ennenkuin puomin kontaktit ovat kunnossa. Nyt menin ilmoittautumaan omiin kotikisoihin ja hyppärin lisäksi kahdelle agiradalle. Voi eiih! Nimittäin puomin kontakti EI ole kunnossa. Nyt on melkein kaksi viikkoa aikaa treenata, mutta epäilen kovasti kontaktien pitävyyttä. Ja vielä enemmän epäilen itseäni ja sitä pystynkö jättämään startit väliin, kun olen jo kerran ne maksanut. Olenko niin tyhmä, että pilaan valtavan työn, jos menen kisoihin agiradoille? Yritin sanoa jo muutamalle ystävälle, että "älkää päästäkö mua sinne radalle!"

Hinku kisaamaan on kova. Tosin en itsekään ole kisakunnossa, sillä alkuvuoden 1,5 kk:n sairastelun jälkeen fyysinen kunto on edelleenkin huono. En ole juossut yhtään lenkkiä flunssan jälkeen. Ainoat lyhyet pyrähdykset tuli tehtyä viime viikonloppuna Anders Stensin kurssilla. Kurssi oli hyvä, mutta itselleni jäi suurimpana tunteena paha pettymys. Tietenkin niistä kontakteista.

Edellisviikolla Fonzie teki loistavia kontakteja ryhmätreenien aikana. Jopa niin, että samaan aikaan yksi koirakko meni hyppyesteitä viiden metrin päässä. Olin siitä niin tyytyväinen, että oletin kontaktien pitävän viikonlopun kurssilla, mutta toisin kävi. Tästä syystä en luota kisakontakteihin ollenkaan. Vaikka kuumennan koiran treeneihinkin kiljuvaksi ja täriseväksi niin uskon, että kisavireeseen on vielä matkaa. Toinen iso ero on puomin paikka. Treeneissä hallimme on jaettu puoliksi ja puomi on lähes aina seinän lähellä. Kisoissa puomin ympärillä on reilusti tilaa mikä luultavasti vaikuttaa koiran mieleen.

Meillä on luvassa parit huipputreenit ennen kisoja. Jenni Leinon kurssi lauantaina ja Mikko Aaltosen treenit seuraavan viikon tiistaina. Taidan jättää ryhmätreenit kisaviikolta väliin, jotta koira saa levätä ja käyn sitten treenaamassa vain sitä puomia. Nyt tarvitsen peukkuja puomille tai itsehillintää jättäytyä pois agilitystarteista! ;)