torstai 1. maaliskuuta 2012

Treenit jatkuvat

Kontaktitreenit jatkuvat samalla kaavalla ja olen kyllä ollut tyytyväinen Fonzien suorituksiin. Pikkuhiljaa pystyn kuumentamaan koiraa lisää ja otetaan jo koko puomia. Alla olevasta kuvasta näkyy hauskasti kuinka Fonzie iskee etutassut lujasti maahan ja vetää takajalat jo ilmassa istumisasentoon kontaktille. En ole vaatinut istumista, vaan palkannut vain siitä missä jalat sijaitsevat. Suurimmaksi osaksi F seisoo kontaktilla, mutta tässä näköjään istuu jo ilmassa. Seuraavassa kuvaruudussa se istui kontaktilla.


Jälleen oli tosi kivat treenit Empun ja koirien kanssa. Zero harjoitteli hypyn jälkeen kääntymistä lelupalkalla. Taisin tehdä kaksi toistoa, joista jälkimmäinen oli niin hieno, että oli pakko jättää siihen. Lisäksi tehtiin hyppytekniikkaharjoituksista okseria. Ihana tehdä koiran kanssa joka on aina iloinen! Muutenkin Zero on hyväntuulinen koira. Se loikkii omaksi ilokseen ja "nauraa" samalla. <3

Hallin pihaa on aurattu ja lumipenkkaa pitkin on hauska loikkia.


Treenijengi nakkijonossa.

Ilmoitin Zeron Vaasan näyttelyyn. Sen kunniaksi aloitin trimmaamisen ja sieltä pörröturkin alta löytyi ihan länderiä muistuttava koira. Trimmaus on vielä pahasti kesken, mutta etusormeni ovat liian kipeitä jatkamaan urakkaa heti. Karvaa tuossa riittää kyllä vaikka muille jakaa, mutta parta sen sijaan ei ole kasvanut tuota kummemmaksi. Siinä mielessä Zero muistuttaa niitä jääkiekonpelaajapoikia, joille kasvaa leukaan muutama hassu haiven "play off-parraksi".

Näyttelyjuttuja pitäisi treenata kovaa kyytiä. Sen mätsärin jälkeen emme ole tehneet mitään ja seisominenkin pitäisi opetella. Laiskana ihmisenä herään tähän asiaan sitten muutamaa päivää ennen näyttelyä, o-ou. Toivottavasti junnu-luokassa annetaan paljon anteeksi ensikertalais-esittäjälle. Ehkä tungen hihnan viimehetkellä kasvattajan kouraan, joka lupasi lähteä kenneltytöksi mukaan! ;)

Tämä taitaa olla ensimmäinen "rakennekuva" Zerosta, ikää 10,5 kk.

Olen myös mitannut Zeroa uudelleen ja uudelleen. Pelkään, että siitä tulee maksi! Tällä hetkellä mittaukset antavat tuloksia 42,5 cm pintaan. Säälittää hieman ne 43 cm korkuiset maksit, jotka joutuvat hyppäämään joskus 65 cm esteitä. Ei sillä etteikö koira pystyisi hyppäämään korkealle, mutta se vain joutuu turhaan lujille fyysisestikin. Ja luonnollisesti riskit kasvavat huonojen ponnistusten tai alastulojen takia. Fonziestakin huomaa kuinka se joutuu tekemään töitä 45 cm hyppyjen kanssa, kun säkä on ihan medien alarajalla. Silti siihen korkeimpaan hyppyyn on vain kymmenen senttiä säkäkorkeudesta kun pienelle maksille tuo sama luku on 22 cm.

2 kommenttia:

  1. Zero on sitten ilmeisesti kasvanut viime näkemän. Meidän Tessukka sai agikisoja katsomassa käydessämme kommentteja pienuudestaan. En ole kyllä edes mitannut säkäkorkeutta, mutta pieni se oli muihin kisoissa oleisiin ländereihin verrattuna. Olispa kiva nähdä Zeroa pitkästä aikaa, mietin jossain vaiheessa tuota Vaasan näyttelyyn lähtöä, mutta on tuota matkaa ehkä vähän liikaa. Lahden tai Tampereen näyttelyä tässä pohdiskelen, mutta saas nähdä miten innostun. Pitäis ensin saada tuo luonnon "talvipomppa" poistettua ja korviakin tarvis varmaan vähän teipata, jos näyttelyyn mielii. Terkkuja!

    VastaaPoista
  2. Jännä, miten Tessa on jäänyt pieneksi, kun pentulaatikossa se oli suurin ihan loppumetreille asti. Olispa kiva nähdä nyt kun vuoden ikä alkaa lähestyä. Kokkolassahan on kesällä myös näyttely. Vink, vink. :)

    VastaaPoista