sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Fonzie on varjo-VALIO!

Kotiuduimme Jyväskylän kisoista puoli yhden jälkeen yöllä. Hullua sinänsä, sillä starttasimme kotoa 03.50 edellisenä yönä! Tuli mieleen jos jonkinlaista järkevämpää tekemistä siihen aikaan yötä, mutta minkäs sille mahtaa, että agility on niin kivaa! ;) Meidän ensimmäinen rataantutustuminen oli aamulla ja kisakaverimme viimeinen rataantutustuminen oli vasta klo 20.00, mikä tuli vähän yllätyksenä ilmoittautumisen jälkeen.

Ensimmäinen rata oli kamala! Fonzie karkasi lähdöstä vaikka minun ei pitänyt mennä edes kauaksi vastaanottamaan. Karkaamisesta huolimatta rata meni kepeille asti oikein nätisti, siitä eteenpäin puomille edelleen virheettömästi, mutta kontaktiloikan jälkeen lopetin ohjaamisen. Seuraava este jäi kokonaan väliin ja toiseksi viimeisenä ollut keinu oli kamala, kun koira tuli ennen kontaktia sivusta loikkaamalla. Eniten minua harmitti oma käytökseni, sillä on todella epäreilua lopettaa ohjaus tuolla tavalla. :(



Mietin ennen toista rataa mitä ihmettä teen puomin kanssa. Sitten päätin, että jos rata sallii, juoksen vain käskyttämättä mitään kun näytti siltä ettei minun tekemisilläni ole mitään vaikutusta koiraan. Tuomari juoksi puomin vierellä, eikä käsi onneksi noussut!



Jäähdyttelylenkiltä tullessamme palkinnot oli jo jaettu. En olisi uskonut, että meidän aika riittäisi 31 koiran joukossa palkinnoille, mutta ylsimme kuitenkin kolmannelle sijalle. Serti oli merkitty neljänneksi sijoittuneelle koirakolle ja jouduin käydä kyselemässä toimistossa, miksi sitä ei ollut merkattu meille. Tuomari oli selannut kilpailukirjaamme ja sanoi, että "teillä oli siellä niin paljon merkintöjä, että ajattelin että teillä on jo AVA". Onhan siellä nollaratoja, mutta sijoitukset eivät ole yleensä riittäneet sertiin saakka.

<3

3 kommenttia:

  1. Onnea vielä kerran! Mutta missä on videot? Mä tulin varta vasten katsomaan niitä :D

    VastaaPoista
  2. Nyt on videot! :D Piti kyllä laittaa ne, mutta lataaminen kestää aina iäsyyden...

    VastaaPoista
  3. Waude wau, tuhannesti onnea!!!

    Anne-Mari ja länderit

    VastaaPoista