sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Jeppiksen kisat

Fonzie on nähnyt agilityesteitä viimeksi Kokkolassa kisatessa. Nyt mentiin suoraan starttiin Pietarsaaressa ja jännitin hieman kuinka kuumana koira käy ensimmäisellä radalla. Kyllä tauko näkyi koirasta, mutta se kuunteli silti ohjausta yllättävän hyvin. (Aiemmin Fonzie on melkein roikkunut lahkeessa ja kiljunut kohti kattoa, jos ollaan menty kisaamaan ilman treenejä.)

Ekalla radalla medi3-luokassa tuli hurjat 5 tulosta. Suurin osa hyllytti radan heti alussa, kun U-putki oli puomin alla molemmat päät kovin tyrkyllä. Siihen mekin kompastuttiin, mutta enemmän harmitti puomin törkeä kontaktiloikka. Loppurata meni taistellessa ja olin myöhässä monessa paikassa.

Toisella radalla kummitteli ongelmamme vinkulelu. Tuomari lupasi kilpailijoiden käyttää leluja vielä lähtökarsinoissa ja minun jälkeeni tuleva koirakko vingutti lelua kun istutin koiran lähtöön. Kakkoshypyn jälkeen Fonzie loikkasi pari metriä eteenpäin pää ylhäällä etsimään mistä suunnasta vingutus kuului, mutta jatkoi sitten rataa nätisti. Hyllytin radan epäselvällä ohjauksella ja koira hyppäsi hypyn väärinpäin ja meni väärään päähän putkea. Itselläni tuli selvästi keskittymisongelma alun vinkulelu-jutusta.

Kolmannelta radalta 5 virhepistettä. Virhe tuli kepeillesyötöstä, kun koira tuli putkesta lujaa ja menin itse vähän liian edellä ja F tuli niin kiireellä että näin sen menevän ohi. Kiireellä vetäisin sitten itse väärään kakkosväliin. Korjauksen jälkeen rata sujui jälleen ja siitä jäi oikein hyvä fiilis pitkän tauon jälkeen. Onpa kivaa kisata!


Istuin katsomossa seurakavereiden kanssa ja jutut eksyivät alkuperäisistä aiheista. Voi häpeä, jos joku niitä kuunteli tosissaan. Mutta hauskaa oli! Tätä olen kaivannut ihanat koiraihmiset! :D Innolla odotan Seinäjoen hallikisoja.

Lisäyksenä vielä pahoittelut pienelle koiralleni. Videolta näkee kuinka Fonzie kertoo ääneen kohdat, joissa olen myöhässä. "Sano jo!" tai "Mikset sanonut, että sinne eikä tonne!" kuuluu puoleen väliin rataa joka esteellä. A:lta eteenpäin sujuu paremmin, eikä tule kuin yksi viime hetken käännös, josta joutuu huomauttamaan minulle... Yritän olla tarkempana ensi kisoissa.

1 kommentti:

  1. Eihän sitä viitsisi kisoissa käydäkään jos seura ei olisi mitä loistavinta ;)

    VastaaPoista