perjantai 9. joulukuuta 2011

Hyvän mielen treenit

Tulin juuri treenihallilta ja hymyilyttää. Molemmat koirat olivat ihan mahtavia!

Muutimme vihdoin uuteen osoitteeseen ja mikä koko asunnossa on parasta niin sijainti. Lyhyt kävelymatka hallille takaa ainakin loistavat treenimahdollisuudet! Muutto, remontti ja muut asiat ovat vieneet aikaa ja energiaa, mutta eiköhän se siitä.

Fonzien kanssa tein pientä ratapätkää esteiden ollessa valmiina paikallaan. Numerointia ei ollut, joten keksin itse reitin sopivien estevälien perusteella. Fonzie oli intoa täynnä ja otin radan kaksi kertaa ja lopetin siihen. Mielestäni se oli sopivasti purkamaan paineita huomisia kisoja ajatellen.

Zero meni lähes suoraa putkea, mutkaputkea ja lopuksi opeteltiin pussi. Zero sujahti pussiin yhtä lujaa kuin putkiinkin, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa.

Varakoulutin paria ryhmää viime viikolla ja eilen. Jostain syytä pidän todella paljon kouluttamisesta. Olen monesti todennut, että olen itse oppinut agilitystä paljon enemmän kouluttamalla kuin itse treenaamalla. Joskus aikoinaan tarvitsin kouluttajaa sanomaan missä tein virheen, mutta nyt huomaan oman virheeni paljon helpommin itse. Eri asia on se, että kykenisi tekemään miten ajattelee. Luultavasti minulle tulee taas oma ryhmä joulun jälkeen. Kivaa! Meneehän kouluttamiseen paljon aikaa kentällä ja varsinkin itselläni ajatuksen tasolla, mutta kyllä se antaakin paljon. Saa nähdä miten aikani riittää kaikkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti