perjantai 20. tammikuuta 2012

Zeron tassuasiaa

Laitoin kuvan Zeron kuivista polkuanturoista syksyllä. Vaihdoin ruoan ja koira saa päivittäin öljyä, mutta tassujen tilanne ei parantunut. Sen sijaan lohkeamat alkoivat kasvaa hieman pidemmiksi. Rasvasin tassuja ahkerasti, ensin Helosanilla ja sitten Bepanthenilla. Koiraa tassut eivät ole vaivanneet, joten näytimme niitä lääkärille vasta rokotusreissun yhteydessä.

Hyvä uutinen on se, ettei kyseessä ole periytyvä hyperkeratoosi, vaan jokin täysin kosmeettinen vaiva sarvimikäliejokajäiepäselväksi. Eläinlääkärikään ei tiennyt suomenkielistä nimeä ja tauti on erittäin harvinainen koirilla. Se ilmestyy 5-6 kk:n ikäiselle (kuten tässäkin tapauksessa) ja "ennuste on hyvä". Tosin siitä ei tiedä, meneekö tämä jossakin vaiheessa iän myötä ohi. Hoitona tassujen rasvaaminen salisyylivoiteella, jota eläinlääkäri ei tässä tapauksessa vielä suositellut. Toistaiseksi yritän pitää tassut pehmeänä ja leikkaan pidemmäksi kasvaneet osat pois kuten tähänkin asti.

Kuvassa koira makaa ja vasemmalla on takatassu ja oikealla oikeanpuoleinen etutassu. Salamalla kuvatessa itse halkeamia ei näy, mutta pidemmäksi kasvanut "sarvi" näkyy selvästi.

Eniten olen pelännyt, että halkeamat menevät syvälle ja tassut tulehtuvat. Anturan sisällä olevaa tulehdusta ei ole helppo huomata, joten sen pelossa jatkamme rasvaamista ja Zeron harmiksi tossujen käyttöä. Onneksi se antaa hoitaa itseään erittäin kiltisti, mutta heti pystyyn päästyään Zero testaa tossujen vauhtikestävyyden. Se juoksee melkein pitkin seiniä minuutin ajan, kunnes voi taas rauhoittua makaamaan.

4 kommenttia:

  1. Voi Zero reppanaa. Onneksi ne eivät vaivaa sitä. Milläs rokotusreisulla te nyt olitte? Ei kai meiltä ole jäänyt mitään väliin, kun kuvittelin että kaikki penturokotukset on jo annettu aikaa sitten?

    VastaaPoista
  2. Ei hätää Pirjo, Fonzien kaikki rokotukset uusittiin ja Zero sai rokotteen kennelyskää vastaan. Se ei ole "pakollinen", mutta joka vuosi kuulee epidemioista ja meidän tuolla harrastushallilla käy paljon koiria. Tänään siellä oli jopa koiranäyttely ja taudit kulkevat siellä missä on paljon koiria. Toivottavasti näin vältytään ikävältä, tarttuvalta taudilta.

    VastaaPoista
  3. Hei Elina, saa nähdä tavoittaakseen viesti, mutta miten Zeron tassuille kävi? Löysin postauksen kuvan perusteella ja meillä parsonilla ihan samanlainen vaiva. Lekuri on pari kertaa napsinut ylimääräisiä pois ja rasvalla yritetään pitää pehmeinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä tuo mun aikaisempi kommentti näkyy anonyyminä, mutta kuski Pilvi ja parsonit Laika ja Luna Joensuusta kyseli tuossa edellä Zeron tassusta 😁

      Poista