torstai 24. toukokuuta 2012

Onnea on...

...aamukahvi meren rannalla hyvässä seurassa. Lapuan kisoista jäänyt harmitus haihtui joutsenen lentäessä meren pinnan yläpuolella, kahvikuppi kädessä ja hiekkaa hiuksissa. Koirat kävivät vuoroin kahlaamassa rantavedessä ja juoksivat sitten hepulipyrähdyksiä omistajien saadessa hiekat päällensä. Tällä hetkellä hukun työjuttuihin ja metsälenkki heti heräämisen jälkeen oli kuin oikea loma stressin keskellä.

<3

Eilisilta meni tosiaan Lapuan kisoissa. Tuplanollaa lähdin hakemaan, mutta tuliaisina tuplahylly. Ensimmäisellä radalla ohjasin ihan jotain muuta koiraa kuin omaani. Kevättalven kontaktitreenien jälkeen puomi on houkutellut niin paljon etten osannut odottaa mustaan putkeen irtoamista. Hylkäyksen jälkeen yritin ohjata tosissani, mutta koira irtosi A:lle mitä se ei ole eläissään tehnyt. Ei hypännyt nenän edessä olevia esteitä vaan jätti välistä. Omituinen kuumakalle. Tuollaista se on tehnyt viimeksi erittäin pitkän tauon jälkeen, mutta nyt taukoakaan ei ole ollut.

Toisella radalla juuri lähtöön siirryttäessä joku vingutti lelua kauempana. En saanut F:ää istumaan edes kohti ensimmäistä estettä sen vilkuillessa taaksepäin. Ohjasin sitten koko radan huutamalla tässä-käskyjä, jotta koira pysyisi radalla. Pysyihän se, mutta en käskyttänyt yhtä estettä tarpeeksi, josta tuli sitten kielto-vitonen ja koira hyppäsi saman hypyn väärinpäin. Muuten paljon parempi rata. Masentaa katsoa edes videoita, joten en viitsi ladata niitä tänne. Tuo ylläoleva kuva on paljon positiivisempi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti